Tervetuloa Ulkomuototuomarit ry:n sivuille!
Ulkomuototuomari on asiantuntija, joka arvioi koiranäyttelyissä kuinka hyvin esitettyjen koirien ulkomuoto vastaa hyväksyttyä rotumääritelmää, huomioi koirissa esiintyviä liioiteltuja piirteitä ja arvioi koirien rodunomaista käyttäytymistä. Ulkomuototuomari on Suomen Kennelliitto ry:n edustaja, joka esittää arvostellessaan käsityksensä koirista puolueettomasti muistaen aina vastuunsa jalostuksen ohjaamisessa.
Ulkomuototuomarit ry on perustettu Helsingissä 10. helmikuuta 1977 ja yhdistyksen päätavoittena on lisätä jäsentensä kynologisia tietoja, kehittää heidän koiran ulkomuodon arvostelutaitojaan, tukea ulkomuototuomareita heidän arvostelutehtävissään sekä käsitellä arvostelutehtäviin liittyviä kysymyksiä. Yhdistys tukee ulkomuototuomareiden perus- ja jatkokoulutusta. Yhdistys julkaisee myös neljä kertaa vuodessa ilmestyvää jäsenlehteä.
Ulkomuototuomarit ry tekee monipuolista yhteistyötä toimialaansa liittyvissä kynologisissa asioissa Suomen Kennelliitto ry:n, rotujärjestöjen, rotuyhdistysten sekä näyttelytoimikuntien kanssa. Yhdistys tekee yhteistyötä myös muiden vastaavien yhdistysten kanssa.
Maassamme on tällä hetkellä noin kaksisataa ulkomuototuomaria ja 28 heistä omaa oikeudet arvostella kaikkia rotuja. Suomessa järjestetään vuosittain noin neljäkymmentä kaikkien rotujen näyttelyä, joista parikymmentä on kansainvälisiä. Näiden lisäksi järjestetään noin 150 pienempää ryhmänäyttelyä ja monella rotuyhdistyksellä on oma erikoisnäyttelynsä. Kotimaan näyttelyiden lisäksi suomalaiset ulkomuototuomarit arvostelevat paljon myös ulkomailla.
Koulutuskalenteri
Silkkiterrieri(Torstai 13.11.2025)
Tiibetinspanieli (TÄYNNÄ)(Lauantai 15.11.2025)
Chihuahuat(Lauantai 15.11.2025)
Tanskandoggi(Lauantai 15.11.2025)
Tiibetinmastiffi (PERUTTU)(Lauantai 15.11.2025)
Basset Hound(Tiistai 18.11.2025)
Jackrussellinterrieri (TÄYNNÄ)(Keskiviikko 19.11.2025)
Basenji(Torstai 20.11.2025)
Borderterrieri(Keskiviikko 26.11.2025)
Landseer(Torstai 27.11.2025)
Novascotiannoutaja (TÄYNNÄ)(Torstai 27.11.2025)
Tuomarikahvila ja pikkujoulut(Lauantai 29.11.2025)
Petit Basset Griffon Vendeen ja Bretagenbassetti(Tiistai 9.12.2025)
STJ, useita rotuja(Lauantai 3.1.2026)
STJ, useita rotuja(Sunnuntai 4.1.2026)
Englanninbulldoggi(Lauantai 17.1.2026)
Chow chow(Torstai 22.1.2026)
Bernhardinkoirat(Keskiviikko 28.1.2026)
Vanhaenglanninlammaskoira(Sunnuntai 1.2.2026)
Partacollie(Sunnuntai 1.2.2026)

