Tervetuloa Ulkomuototuomarit ry:n sivuille!
Ulkomuototuomari on asiantuntija, joka arvioi koiranäyttelyissä kuinka hyvin esitettyjen koirien ulkomuoto vastaa hyväksyttyä rotumääritelmää, huomioi koirissa esiintyviä liioiteltuja piirteitä ja arvioi koirien rodunomaista käyttäytymistä. Ulkomuototuomari on Suomen Kennelliitto ry:n edustaja, joka esittää arvostellessaan käsityksensä koirista puolueettomasti muistaen aina vastuunsa jalostuksen ohjaamisessa.
Ulkomuototuomarit ry on perustettu Helsingissä 10. helmikuuta 1977 ja yhdistyksen päätavoittena on lisätä jäsentensä kynologisia tietoja, kehittää heidän koiran ulkomuodon arvostelutaitojaan, tukea ulkomuototuomareita heidän arvostelutehtävissään sekä käsitellä arvostelutehtäviin liittyviä kysymyksiä. Yhdistys tukee ulkomuototuomareiden perus- ja jatkokoulutusta. Yhdistys julkaisee myös neljä kertaa vuodessa ilmestyvää jäsenlehteä.
Ulkomuototuomarit ry tekee monipuolista yhteistyötä toimialaansa liittyvissä kynologisissa asioissa Suomen Kennelliitto ry:n, rotujärjestöjen, rotuyhdistysten sekä näyttelytoimikuntien kanssa. Yhdistys tekee yhteistyötä myös muiden vastaavien yhdistysten kanssa.
Maassamme on tällä hetkellä noin kaksisataa ulkomuototuomaria ja 28 heistä omaa oikeudet arvostella kaikkia rotuja. Suomessa järjestetään vuosittain noin neljäkymmentä kaikkien rotujen näyttelyä, joista parikymmentä on kansainvälisiä. Näiden lisäksi järjestetään noin 150 pienempää ryhmänäyttelyä ja monella rotuyhdistyksellä on oma erikoisnäyttelynsä. Kotimaan näyttelyiden lisäksi suomalaiset ulkomuototuomarit arvostelevat paljon myös ulkomailla.
Koulutuskalenteri
Bokseri(Tiistai 6.5.2025)
Labradorinnoutaja(Tiistai 6.5.2025)
Mäyräkoirat(Keskiviikko 7.5.2025)
Sarplaninac(Torstai 8.5.2025)
Harmaa norjanhirvikoira ja Jämtlanninpystykorva(Lauantai 10.5.2025)
Saksanpaimenkoirat(Maanantai 12.5.2025)
Cavalier Kingcharlesinspanieli(Tiistai 13.5.2025)
Airedalenterrieri(Tiistai 13.5.2025)
Cane corso, arvostelukoe (TÄYNNÄ)(Keskiviikko 14.5.2025)
Tiibetinspanieli(Keskiviikko 14.5.2025)
Saluki(Torstai 15.5.2025)
Shetlanninlammaskoira (erikoiskoulutus)(Perjantai 16.5.2025)
Barbet, kultainennoutaja, sileäkarvainen noutaja(Perjantai 16.5.2025)
Karjalankarhukoira, pohjanpystykorva ja suomenpystykorva(Sunnuntai 18.5.2025)
Bernhardinkoirat(Sunnuntai 18.5.2025)
Mopsi(Tiistai 20.5.2025)
Bullmastiffi, arvostelukoe (TÄYNNÄ)(Keskiviikko 21.5.2025)
Amerikanakita, shiba(Keskiviikko 21.5.2025)
Bullterrieri ja kääpiöbullterrieri(Torstai 22.5.2025)
Alaskanmalamuutti(Maanantai 26.5.2025)